Urheilutulojen rahastointi

Maaliskuussa 1999 voimaan tulleen tuloverolain muutoksen myötä on urheilijoiden saamia tuloja voitu siirtää ilman välittömiä veroseuraamuksia erillisiin rahastoihin. Tuloverolakiin on tuolloin lisätty säännökset urheilutulon jaksottamisesta valmennus- ja urheilijarahastojen avulla. Vuoden 2002 alusta voimaan tulleen muutoksen myötä säännöksissä mainittuja rahamääriä on pyöristetty.

Jo aikaisemmin on yksilölajien urheilijoilla ja maajoukkuetason jääkiekkoilijoilla ollut mahdollisuus rahastoida urheilutulojaan ja saada ne verotetuiksi vasta siinä vaiheessa, kun tulot nostetaan rahastosta. Uudessa järjestelmässä tämä mahdollisuus on laissa säädetyin edellytyksin kaikilla urheilijoilla lajiin ja tasoon katsomatta.
Nykyisten säännösten mukaan urheilija voi urheilu-uransa jälkeistä aikaa silmällä pitäen siirtää varsinaiseen urheilijarahastoon verotta osan urheilemisesta saamistaan tuloista. Myös valmennusrahastot kuuluvat rahastointijärjestelmään, mutta niiden tarkoituksena on nimensä mukaisesti varmistaa yksilölajien urheilijoille mahdollisuus etukäteen varautua valmentautumisesta aiheutuviin kuluihin. Tässä artikkelissa keskitytään urheilijarahastoja koskevien säännösten selvittämiseen.

Rahastot
Rahastojen tulee olla säätiömuotoisia itsenäisiä rahastoja taikka erillisiä rahastoja jo olemassa olevissa säätiöissä. Säätiöltä edellytetään vähintään 25.228,19 euron (150 000 markan) peruspääomaa. Säätiön säännöt samoin kuin niiden muutokset vahvistaa patentti- ja rekisterihallitus, jolle kuuluu myös säätiöiden yleinen valvonta. Lisäksi säätiön ja sen alaisten rahastojen on vuosittain toimitettava tiedot toiminnastaan verohallitukselle.
Rahastointiin hyväksytyt säätiöt nimeää valtiovarainministeriö. Lakiin ei ole katsottu tarpeelliseksi ottaa erikseen säännöksiä siitä, millaisen aloitteen pohjalta nimeäminen tapahtuu. Käytännössä aloitteentekijöinä ovat urheilun keskeiset järjestöt. Uusia säännöksiä valmisteltaessa pidettiinkin todennäköisenä, että Suomeen syntyy yksi yleinen kaikille lajeille tarkoitettu rahasto ja että sen lisäksi ainakin hiihto, yleisurheilu ja jääkiekko tulisivat käyttämään omia säätiöitään.
Rahastointiin hyväksyttyjen säätiöiden säännöt pyritään pitämään mahdollisimman samanlaisina ja lisäksi tarkoituksena on, että rahastojen hoidossa ja niiden sijoitustoiminnassa noudatetaan muutoinkin yhteneväisiä periaatteita. Urheilijoiden rahastoihin siirtämät varat on pidettävä kokonaan erillään lajiliittojen varoista. Siten lajiliittojen mahdolliset talousvaikeudet eivät vaaranna rahastoissa olevien urheilijoiden varojen säilymistä. Rahastojen tulee olla valtakunnallisia, joten esim. seuratasoisia rahastoja ei hyväksytä.

Uheilijarahasto
Urheilijat voivat verovapaasti siirtää urheilijarahastoon enintään 20 prosenttia urheilemisesta kotimaassa saamiensa bruttotulojen määrästä. Siirron enimmäismäärä on kuitenkin ollut 25.228,19 euroa (150.000 markkaa) vuotta kohti. Vuoden 2002 alusta lukien siirron enimmäismäärä on 25.000 euroa vuodessa. Rahastoon siirrettäville varoille ei ole laissa säädetty mitään euromääräistä alarajaa. Säätiöiden tai rahastojen säännöissä on kuitenkin mahdollista määrätä siirron vähimmäismäärästä.
Jotta urheilutulon rahastointi olisi ylipäätään mahdollista, on urheilijan saaman urheilutulon oltava vähintään sosiaaliturvassa sovelletun ammattilaisrajan edellyttämä määrä eli 9.418,52 euroa (56.000 markkaa) vuodessa. Vuoden 2002 alusta lukien määrä on pyöristetty 9.400 euroon. Tätä pienemmillä tuloilla verovapaata rahastointia ei voi lainkaan käyttää.
Urheilijarahastoon voidaan siirtää vain urheilemisesta välittömästi saatuja tai niihin rinnastettavia tuloja. Tyypillisiä urheilutuloja ovat joukkuelajeissa työsuhteessa olevien pelaajien palkat ja yksilölajeissa kilpailuissa saadut rahapalkkiot. Urheilutuloa ovat myös ns. kolmikantasopimuksiin perustuvat sponsorointitulot, joissa sopijapuolina ovat urheilija, lajiliitto ja sponsoroija. Urheilutulona ei kuitenkaan pidetä sellaisista mainossopimuksista, tuote-esittelyistä ja muista sponsorointisopimuksista saatuja tuloja, joissa lajiliitto ei ole sopijapuolena. Myöskään ulkomailta saatuja tuloja ei ole lainkaan mahdollista rahastoida verovapaasti.
Urheilijarahastoon on mahdollista siirtää varoja verovapaasti koko urheilu-uran ajan. Vuotuinen enimmäismäärä 25.000 euroa on käytettävissä jokaisena vuotena niin kauan kuin urheilu-ura jatkuu. Rahastoon siirretyt varat tulevat verotettaviksi ansiotuloina vasta urheilu-uran päätyttyä. Rahastointijärjestelmässä urheilu-uran katsotaan päättyneen, jos urheilutulot jäävät kahtena peräkkäisenä vuotena alle 9.400 euron taikka jos uran päättyminen on vammautumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi selvästi todettavissa. Urheilu-uran ei kuitenkaan katsota päättyneen, mikäli urheilija osoittaa vielä jatkavansa uraansa, vaikka urheilutulot väliaikaisesti jäävätkin alle ammattilaisrajan. Urheilija voi toki itsekin ilmoittaa urheilu-uransa päättymisestä.
Urheilijarahastoon siirretyt varat pysyvät rahastossa koko urheilu-uran ajan. Urheilija ei siten voi vielä uransa aikana nostaa rahastossa olevia varojaan. Uran päätyttyä rahastossa olevat urheilijan varat purkautuvat vähintään viiden ja enintään kymmenen vuoden kuluessa tasasuuruisina erinä. Näissä rajoissa urheilija saa itse päättää tuloutumisjakson pituudesta. Päätös on kuitenkin tehtävä ennen tuloutumisajan alkua.
Kuolemantapauksessa rahastossa olevat urheilijan varat tuloutuvat kerralla kuolinvuoden ansiotuloksi.
Urheilijarahastossa olevat varat ovat myös varallisuusverotuksessa verovapaita.

Rahastoinnin hyödyt
Urheilutulojen rahastoinnilla on saatavissa huomattavia hyötyjä. Rahastoinnilla voidaan ensinnäkin tasoittaa urheilu-uran aikaisia tuloja myös uran päättymisen jälkeiselle ajalle. Aktiiviuran päätyttyä urheilijoiden tulotaso useassa tapauksessa laskee huomattavasti siitä, mihin urheilu-uran aikana on totuttu. Lisäksi urheilijoiden pakollinen sosiaaliturva ei ole kovinkaan kattava. Urheilijarahastoon siirretyt tulot nostetaan tasasuuruisina erinä vähintään viiden ja enintään kymmenen vuoden aikana urheilu-uran päättymisen jälkeen. Näinä vuosina rahastosta nostettavat määrät helpottavat entisen urheilijan työllistymistä tai kouluttautumista uuteen ammattiin.
Rahastoinnilla on saatavissa myös verohyötyjä. Koska valtion tulovero määräytyy progressiivisen asteikon perusteella, on veron määrä suhteellisesti sitä suurempi mitä korkeammaksi tulojen kokonaismäärä nousee. Rahastosiirroilla osa urheilutuloista voidaan siirtää verotettavaksi vasta myöhemmin, jolloin progressio alenee. Lisäksi eri vuosien urheilutulojen mahdollisia eroja voidaan tasoittaa rahastosiirron vuotuisen enimmäismäärän puitteissa. Luonnollisesti verohyödyt ovat progression vuoksi sitä suuremmat mitä korkeampi urheilijan tulotaso on.
Verohyötyjä voidaan saada vielä urheilu-uran päättyessäkin. Koska urheilija voi uransa päättyessä itse päättää rahastossa olevien varojensa tuloutumisajasta viiden ja kymmenen vuoden rajoissa, on tulevien vuosien verotettavan tulon määrään mahdollista vaikuttaa. Verohyödyn saaminen edellyttää tällöin mahdollisimman tarkkaa tietoa siitä, kuinka suureksi kokonaistulotaso urheilu-uran päätyttyä muodostuu ja mitä muutoksia siinä tulee olemaan.
Rahastoinnilla saatavan verohyödyn määrää alentaa jonkin verran se, että myös rahastossa oleville urheilijan varoille kertyvä tuotto verotetaan ansiotulona. Urheilu-uran päättyessä rahastossa olevien varojen määrä siihen asti kertyneine tuottoineen tuloutuu tasasuuruisina erinä viiden ja kymmenen vuoden rajoissa. Lisäksi tuloutumisaikana vielä kertyvä lisätuotto verotetaan viimeistä tuloutumisvuotta seuraavan verovuoden ansiotulona.

Jääkiekkoilijat
Ruotsissa rahastointijärjestelmä on luotu vuonna 1983 erään yksittäisen jääkiekkoseuran aloitteesta. Myös Suomessa jääkiekkoväki on jo pitkään vaatinut rahastoinnin sallimista. Maajoukkuejääkiekkoilijoille rahastointi hyväksyttiinkin Keskusverolautakunnan vuonna 1994 antamalla päätöksellä. Keskusverolautakunta olisi hyväksynyt rahastoinnin myöskin SM-liigapelaajille, mutta Korkein hallinto-oikeus kumosi tämän päätöksen vuonna 1995. Korkein hallinto-oikeus ei kuitenkaan ottanut kantaa rahastoinnin hyväksyttävyyteen sinänsä, vaan Keskusverolautakunnan päätöksen kumoaminen perustui siihen, että asiassa annettu selvitys oli puutteellinen.
Vuodesta 1999 alkaen rahastointi on tuloverolain muutoksen myötä tullut mahdolliseksi kaikille jääkiekkoilijoille. Rahastoinnin edellytyksenä on ollut ainoastaan ns. ammattilaisrajan edellyttämä bruttotulotaso eli vähintään 9.418,52 euroa (56.000 markkaa) vuodessa. Vuoden 2002 alusta lukien määrä on pyöristetty 9.400 euroon.
Jääkiekkoilijoilla on heti lainmuutoksen voimaantulosta lähtien ollut käytettävissään rahastointimahdollisuus myös oman  lajiliittonsa puitteissa. Jääkiekkoilijoiden Koulutus- ja ammatinedistämissäätiön ylläpitämään Jääkiekkoilijoiden palkkarahastoon on mahdollista siirtää pelaajapalkkoja kuusi kertaa vuodessa ja pelaaja voi valita kerralla siirrettävän määrän. Rahastointia varten on laadittu erillinen lomake, joita saa seurojen toimistoista. Samalle lomakkeelle voi merkitä koko kauden aikana rahastoon siirrettävät määrät tai vaihtoehtoisesti jokaista rahastosiirtoa varten voidaan täyttää oma lomake.
Käytännössä pelaajan työnantajaseura tai -yhteisö siirtää pelaajan haluaman määrän suoraan rahaston tilille. Seura voi tilittää varoja esimerkiksi kuukausittain palkan maksun yhteydessä tai yhtenä eränä ennen rahastointipäivää. Rahastointipäivät ovat 28.2., 30.4., 30.6., 31.8., 31.10. ja 15.12. kunakin vuonna. Vuotuinen enimmäismäärä on siis vuoden 2002 alusta lukien 25.000 euroa, joka tulee ottaa huomioon rahastosiirtoja suunniteltaessa. Lisäksi on otettava huomioon, että rahastoon on mahdollista siirtää enintään 20 prosenttia urheilemisesta kotimaassa saaduista bruttotuloista.
Jääkiekkoilijan työnantajaseura tai -yhteisö saattaa uran aikana vaihtua hyvinkin monta kertaa. Suomessa pelattaessa tällä ei ole vaikutusta rahastointimahdollisuuksiin. Mikäli pelaaja kuitenkin siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille, ei sieltä saatuja tuloja ole mahdollista rahastoida. Toisaalta pelaajan urheilu-uran ei katsota päättyvän ulkomaille siirtymiseen, vaan rahastointia on mahdollista jatkaa Suomeen palaamisen jälkeen aina pelaajauran päättymiseen asti.
Tuloverolain muutosta valmisteltaessa urheilujärjestöjen edustajat esittivät rahastosiirtojen vuotuiseksi ylärajaksi 200.000 markkaa. Tämä esitys ei siis tullut hyväksytyksi, vaan vuotuiseksi ylärajaksi säädettiin laissa 150.000 markkaa, joka on nyt vuoden 2002 alusta pyöristetty 25.000 euroon. Ruotsissa rahastosiirroille ei ole asetettu vuotuista ylärajaa. Nähtäväksi jää, saadaanko myös Suomessa yläraja jatkossa korotetuksi tai poistetuksi jopa kokonaan. Tämänhetkinen yläraja täyttänee ainakin SM-liigapelaajien keskimääräistä palkkatasoa vastaavaa palkkaa ansaitsevien jääkiekkoilijoiden rahastointitarpeet. Huippupelaajilla ja jo lähellä pelaajauran päättymistä olevilla kiekkoilijoilla rahastointitarve saattaa toki olla suurempikin.
Lisätietoa Jääkiekkoilijoiden palkkarahaston hallinnoinnista ja sen sijoituspolitiikasta on luettavissa SJRY:n kotisivuilta.
____________________________________________________
Kirjoittaja:  Heikki Mäkinen
Kirjoitettu:  27.7.2000
Muokattu:   28.5.2002